Pyydä taimen merestä,

järvestä tai joesta.

Kilpailuaika on 15.5 - 6.6.


Ruoto sponsor

TAIMENLIIGA

TaimenLiiga on kaikille avoin kalastuskilpailu, jossa joukkueet ympäri Suomea voivat kilpailla toisiaan vastaan. Sen sijaan, että kokoonnuttaisiin yhteen lokaatioon kilpailemaan yhdeksi viikonlopuksi, nyt on mahdollisuus kilpailla itse valitsemalla vesistössä läpi kevään kuumimman taimenkauden. Aina kun lähdet kalaan, voit olla mukana kilpailussa ja jokainen kevään aikana saatu taimen parantaa tulostasi. Tämä mahdollistaa useamman kilpailijan osallistumisen mukaan ja kilpailu ei aiheuta kalastuspainetta yksittäiseen vesistöön tai ajankohtaan. Kilpailun aikana saadut 5 pisintä taimenta ratkaisevat. Taimenen alamitta on 50 cm ja kaikki kilpailuun ilmoitetut kalat tulee vapauttaa.

KILPAILUFORMAATTI

Kyseessä on joukkuekilpailu ja yhdessä joukkueessa voi olla 1-3 henkilöä. Joukkueen ei tarvitse kalastaa aina yhdessä vaan jäsenet voivat kalastaa myös erillään, jolloin suosittelemme hankkimaan lisämittatarran jokaiselle jäsenelle. Kilpailun voiton ratkaisee joukkueen viisi pisintä taimenta. TaimenLiiga kilpaillaan 15.5. – 6.6. Kalat raportoidaan pikemasters.fi sivustolla. Täytä raportointisivun tiedot ja lisää mittalautakuva. Paina “Päivitä raportti”, minkä jälkeen lähetä vielä saaliskuva, jossa kalastaja pitää saalista käsissään. HUOMIO! Älä ota mukaan poseerauskuvaan joukkueen nimeä tai joukkuenumeroa! Kalat mitataan kilpailunjärjestäjän toimittamalla mitalla. Jokaiselle joukkueelle toimitetaan yksi mittatarra, mutta halutessaan joukkueet voivat hankkia lisämittatarroja ja näin kalastaa eri paikoissa yhtä aikaa. Kalat on raportoitava kahden päivän sisällä siitä, kun ne on saatu ja kaikki kalat on oltava raportoituna kilpailun viimeiseen päivään mennessä. Yksi henkilö voi olla mukana vain yhdessä joukkueessa.

KILPAILUAIKA

TaimenLiiga kilpaillaan 15.5 – 6.6.2021. Joukkue saa kilpailun alkaessa 15.5. klo 8:00 tekstiviestillä joukkueen kilpailunumeronsa, jota käytetään raportoinnissa. Kilpailu loppuu 6.6. klo 19:00 ja siihen mennessä on kaikki kilpailun kalat oltava raportoituna.

VOITTAJA

TaimenLiigan voittaja on joukkue, joka on sanut 5 PISINTÄ taimenta liigan aikana. Jos joukkueilla on sama tulos, se jolla on pisin kala voittaa. Mikäli sekin on yhtä pitkä sen jälkeen toiseksi pisin kala voittaa, jne. Mikäli kaikki kalat ovat saman pituisia ratkeaa voittaja arvalla. Kilpailun tulokset jäädytetään kahdeksi viimeiseksi kilpailupäiväksi. TaimenLiigan voittaja julkaistaan 6.6. klo 20:00.

HINTA

Osallistuminen maksaa 29 € / henkilö. Maksu sisältää yhden mittalautatarran per joukkue. Jos jokainen joukkueen jäsen haluaa oman mittalaudan, jotta jäsenet voivat esim. kalastaa itsenäisesti eri paikoissa, joukkueen kannattaa ostaa ilmoittauessaan pientä lisämaksua vastaan kullekin oma mittalautatarra. Tarran koko on 90 cm x 15 cm. Sen toimittaminen vie 2-3 arkipäivää, joten jos ilmoittaudut 11.5. mennessä, niin ehdit saamaan mittatarran heti liigan alkuun. Voit halutessasi osallistua myöhemmin tai jopa kilpailun aikana. Jos mittatarra ei ole saapunut ja olet menossa kalaan, ota meihin yhteyttä Instan direllä @canal_outdoor tai markus.tandefelt@gmail.com tai PikeMastersin Facebookin Messengerillä

KILPAILUALUE

Jokainen joukkue saa valita vapaasti vesistön Suomessa. Joukkueen ei tarvitse kalastaa aina yhdessä, vaan joukkue voi myös kalastaa eri vesistöissä samaan aikaan. Jokainen henkilö vastaa itse, että heillä on voimassa oleva kalastuslupa kalastaa kyseistä vesistöä.

KALASTUSTAVAT

TaimenLiiga käydään yksi vapa & mies periaatteella. Sallittuja kalastustapoja ovat heittokalastus, perhokalastus, uistelu, jigaus, dropshot ja vertikaalijigaus. Elävän ja kuolleen syötin käyttö on kielletty. Kalastaessa sallittua on siis vain yksi vapa per kilpailija. Esim. jos joukkueessa on kolme kilpailijaa ja he ovat yhdessä kalassa, tällöin yhtä aikaa kalastuksessa käytettävien vapojen maksimimäärä on kolme kappaletta. Vene, kanootti, kajakki, kelluntarengas, kahlaamalla (ei kuitenkaan virtavedessä), laiturilta, rannalta heittämällä... Kaikki käy, kilpailussa ei ole rajoituksia, mistä saa kalastaa. Suositamme väkäsettömiä koukkuja, solmuttomia haaveja ja yhdellä koukulla varustettuja uistimia.

KALOJEN KÄSITTELY

Kalojen asianmukainen käsittely on erittäin tärkeää. Kaloja tulee käsitellä mahdollisimman hellästi. Mittaus ja kuvaus tulee suorittaa mahdollisimman nopeasti, välttäen kalojen ylimääräistä aikaa poissa vedestä. Suosittelemme, että mittalauta kastellaan ennen kuin kala asetetaan siihen. Kaikki kilpailuun ilmoitetut kalat tulee vapauttaa.

RAPORTOININ ABC

Raportointi tapahtuu pikemasters.fi -osoitteessa. Sen voi tehdä kännykällä tai tietokoneella. Joukkueet raportoivat aina kaksi kuvaa. Virallisen mittalautakuvan ja poseerauskuvan.

Viralliseen mittalautakuvaan tarvitsette joukkueen kilpailunumeron ja kilpailun järjestäjien toimittaman mittatarran. Mittatarra tulee liimata tasaiselle alustalle ja siinä on hyvä olla stoppari 0-kohdassa. Suosittelemme, että käytätte irrallista alustaa, johon mittatarra liimataan kiinni.

Kilpailunumero tulee olla näkyvissä mittalautakuvassa. Kilpailunumero on hyvä kirjoittaa esim. mittalautaan tai erilliselle pahvikortille. Kilpailunumero läheteään kisan alussa tekstiviestillä. HUOMIO! Ethän lisää kilpailunumeroa poseerauskuvaan.

Mittalautakuvien tulee olla selkeitä ja niistä on selkeästi nähtävä että kalan pää on 0-kohdassa ja kuinka pitkä kala on. Kuva on otettava suoraan mittalaudan nollakohdan yläpuolelta, jolloin näkyy selkeästi, että kala suu on nollakohdassa. Kuvaa ei tule siis ottaa suoraan kalan tai kalan pyrstön yläpuolelta.

Kala tulee aina raportoida tasa senttimetrein. Pituus pyöristetään aina alaspäin tasa senttimetriin. 65,9 cm kala tulee raportoida 65 cm pituisena. Jokaisen kalan saa raportoida vain kerran. Vaikka saman kalan saisi uudestaan, sen voi raportoida vain kerran. Kalan pitää olla mittalaudalla pää nollakohdassa ja vatsa alaspäin. Tällöin kalasta tulee aina kuvattuna sama vasen kylki. Näin pystymme varmistamaan, ettei samaa kalaa raportoida kahdesti. Mikäli kalan suu ei ole tarkasti nollakohdassa, vähennämme tuloksesta X määrän senttimetrejä. Koko kalan täytyy näkyä kuvassa ja mittalaudasta täytyy näkyä riittävästi kalan pituuden määrittämiseksi.

Kilpailijoiden vastuulla on ottaa riittävän hyvät kuvat, joista selkeästi näkyy kalan pituus, ja että kuvassa ei ole tulkinnan varaa. HUOMIO! Kisan jury tekee aina lopullisen päätöksen voidaanko kala hyväksyä vai ei.

TULOKSET JA SEURANTA

TaimenLiigassa on reaaliaikainen tulosseuranta. Heti kun kala on raportoitu, se näkyy tuloksissa. Tuloksiin lasketaan viiden pisimmän yli 50 cm kalan yhteispituus.

Kilpailun aikana voit seurata oman ja muiden joukkueiden tuloksia Tulokset-sivulta. Tulokset ovat alustavia niin kauan kuin kilpailun jury on käynyt kaikki kalojen kuvat läpi kilpailun päätyttyä. Kalojen kuvia tarkastetaan jatkuvasti, kun niitä raportoidaan, mutta tulokset saattavat vielä muuttua vielä lopullisen tarkastuksen jälkeen. Kilpailun tulokset jäädytetään kahdeksi viimeiseksi kilpailupäiväksi.

MUUTA

PikeMasters.fi pitää itsellään oikeuden käyttää saaliskuvia omassa markkinoinnissaan. Kilpailun järjestäjä ei ole vastuussa kilpailijoista, eikä kilpailun aikana tapahtuneista onnettomuuksista tai vahingoista. Jokainen kilpailija vastaa omista vakuutuksistaan. Osallistumismaksu on sitova, eikä sitä palauteta. Jokainen kilpailija on itse velvollinen huolehtimaan siitä, että heillä on voimassa oleva kalastuslupa. Suosittelemme AINA pelastusliivien käyttöä.


Ursuit Logo
Sportex Logo
Vision Logo
Vajokki Logo
JKing Logo
Kalastus Logo
Kalastus Kanava Logo
Kalastus.com Logo